Haikan historia

Haikka on mainittu kirjallisissa lähteissä jo vuonna 1540.  Nimi tulee monen muun Pirkkalan paikannimen lailla Saamen kielestä ja tarkoittaa niemen kärkeä. 

Haikan rannassa kasvaa useita luonnonsuojelulailla rauhoitettuja kynäjälavia. Ne ovat pitkäikäisiä puita. Yksi maamme vanhimmista kynäjalavista löytyy Pirkkalasta, Haikanniemen autojen parkkialueen läheltä. 

Puolustusministeriön alainen Valtion lentokonetehdas siirrettiin strategisisista syistä pois Helsingistä, Suomenlinnasta. Tampere voitti  kilpailun tehtaan uudesta sijainnista. Yhtenä syynä oli lupaus maksaa osa tehtaan tarvitseman lentokentän kustannuksista. Tehdas ja lentokenttä rakennettiin Tampereen Härmälään. Tampereen kaupunki oletti ensin, että vain tehtaan johto muuttaa Tampereelle ja työntekijät ovat jo kaupungissa ennestään asuvia. Näin ei ollut. Yli 500 entistä työntekijää muutti perheineen ja asuntoja tarvittiin lopulta noin 1500:lle uudelle asukkaalle. 

Osalle uusista asukkaista järjestyi vuokra-asuntoja. Vuonna 1937, 140 tehtaan työntekijää perusti omakotirakennusyhdistyksen ja lähti neuvottelemaan Asutushallituksen kanssa edullisista omakotitalotonteista. Lopulta Maatalousministeriön asutusasiainosasto osti tilanomistaja Rolf Språrelta 34 hehtaaria maata. Tontit myytiin tehtaan työntekijöille 8500 -10 000 markan hintaan. Myymälätontit maksoivat 12 000 markkaa.

Maija Aalto muistaa setänsä kertoneen, että tuohon aikaan Haikassa rantatontit olivat viimeiseksi haluttuja tuulisen ja kylmän sijaintinsa vuoksi. Puulla lämmittäminen oli kallista, eikä rannalla vielä tuolloin ollut sitä arvoa, joka sillä on nyt.

Haikkalaiset rakensivat  1 ½  kerroksisia niin kutsuttuja ”rintamamiestaloja” ja  10 modernin funktionalistista kaksikerroksista omakotitaloa. Jälkimmäisissä kansanfunkkikseksi sanotuissa vuosina 1939-1942 rakennetuissa taloissa on tyypillisesti tasakatto ja valkoinen rappausverhoilu, mutta muun tyylisuunnan sisätilat.  Nyky-Haikasta löytää edelleenkin funkisnoppataloja Louhenkadun varresta. Ne ovat merkittävä osa Suomen funktionalismin historiaa.

Vuoden 1963 rahauudistus auttoi lainaa ottaneita haikkalaisia. Uudistuksen jälkeen entinen 100 markan seteli vastasi yhtä markkaa. Samalla lainojen raha-arvo pieneni sadasosaan entisestä. Uudistuksesta hyötyneitä nimitettiinkin ”Haikan miljonääreiksi”.

Vielä 1950-luvulla Haikka oli Pirkkalan kaupallinen keskus. Alueella toimi enimmillään viisi kauppaa: alueen vanhin, Paavolan kauppa Vanhatiellä, toiseksi vanhin Järven kauppa Puistokadun ja Laouhenkadun kulmassa, Haikan torin laidalla Osuusliikkeet Voima ja Tuotanto, sekä pikku-Voimaksi kutsuttu kauppa Haikan ja Suupan rajalla. Ajan tavan mukaisesti poliittinen ”kastijako” ohjasi paljon pirkkalaisten kaupassa käyntiä. Voimassa asioi enimmäkseen työväki, kun taas Tuotannon kaupassa kävi johtotason asiakkaita. Haikan torilla oli myös kioski.  Näistä yksi toisensa jälkeen lopetti toimintansa ja viimeinen kauppa sulki ovensa 1986.

HAIKAN KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAAT KORTTELIT

Kiitos aktiivisen omakotiyhdistyksen, Haikan omakotialue on säilyttänyt omaleimaisen puutarhakaupunkimaisen ilmeensä.  Haikalle olivat tyypillisiä alusta lähtien isot 1400-1800 m²:n puutarhatontit. Tästä syystä alueen keskelle ei katsottu tarpeelliseksi kaavoittaa puistoja tai leikkikenttiä. Isoilla tonteilla oli jopa kotieläimiä, sikoja, vuohia, kanoja.  Haikan erityispiirre on myös eräiden vanhimpien tonttien edelleen voimassa oleva rantojen yhteisomistus.

Suurin osa alueen uudisasukkaista oli valtion suunnitelman mukaisesti helsinkiläisiä lentokonetehtaan työntekijöitä. Sanotaan, että juuri heitä varten Haikkaan nimettiin kaupunkimaisittain - edelleenkin Pirkkalan ainoat - kadut. Tontit maksoivat 8500–10000 markkaa.  Sodan jälkeen monet tontin ostaneet joutuivat kuitenkin talous- ja lainansaantivaikeuksien vuoksi luopumaan hankkeestaan ja tontteja myytiin eteenpäin ei-tehtaalaisille.

Rauno Pentti kertoo isosetänsä Vihtori Vesalan – kunnaninsinöörin –  rakentaneen itselleen talon Haikkaan  ja kaava-alueen useiden muidenkin talojen rakennuspiirustusten olleen hänen käsialaansa. Talojen rakennusluvat ja piirustukset olivat vain pitkään kadoksissa; rakennusmestarilla ei kunnantaloksi muutetussa Suupan kartanossa ollut  kaiketi työhuonetta, joten hän säilytti niitä kotonaan. 

Lähdekirjallisuus:

• Arkk.tsto Hanna Lyytinen Ky (2005) Härmälän tehtaan rakennuskannan arviointi. Kalmar Industries Oy Ab.
• Olavi Horsma-aho, Raili Taberman (1997) Pitkin poikin Pirkkalaa. Pirkkalan kunta, perinnetoimikunta.  Gummerus, Jyväskylä.
• Kristiina Mäntynen (1991) Funkkispientalot Pirkkalan Haikassa – säilyttämissuunnitelma. Diplomityö. Tampereen teknillinen korkeakoulu.
• Markku Valkamo (2000) Haikka – Kartanon maista kotikyläksi. Haikan omakotiyhdistys, Pirkkala.
• Pirkkalan kynäjalavat (1996). Pirkkalan kunta.
• Ulla Lähdesmäki ja marita Palokoski (2005) Pirkanmaan kiinteät muinaisjäännökset, osat I-II. Pirkanmaan liitto, Tampere.